Valmistautumista toimintakyvyn analyysiin

Huomenna maanantaina teemme Nenan ja Veronican kanssa varsinaisen toimintakyvyn analyysin fillaria varten heidän koulullaan. Heidän fysioterapian opettajansa Pia Yli-Kankahila tulee ohjaamaan tapahtumaa. Sain tytöiltä liudan kysymyksiä, joihin minun piti vastata ennen analyysiä. Kysymyspatteri vastauksineen tulee sitten heidän lopputyönsä liitteeksi. Kysymyksistä osa oli ihan helppoja, osa vaikeampia. Esimerkiksi:

Miten koet selviytyväsi arjesta?
Mitä apuvälineitä käytät arkipäivässäsi? Työssäsi? Harrastuksissa?
Miten koet pyöräilyn vaikuttavan sinuun tulevaisuudessa?
Mikä voisi olla haastavaa pyöräilyssä?
Miten kuvailisit itseäsi?

Lisäksi Nena ja Veronica olivat listanneet tähänastisten keskustelujemme perusteella joukon kriteerejä projektiin liittyen, ja he pyysivät minua arvottamaan ne tärkeimmästä vähiten tärkeään sekä perustelemaan valintani. Tässä listä perusteluineen:

Toiminnallisuus

-       Tämä on tietenkin itsestään selvä kriteeri ja toisaalta mielestäni hieman hölmö sellainen, koska jos fillari ei toimi, sitä ei voi käyttää, ja silloin koko projekti on mennyt hukkaan. Tai sitten en vain ymmärrä, mitä tällä kriteerillä haetaan.

Käytettävyys

-       Tämä on kaikkein tärkein kriteeri ja nimenomaan niin, että minun pitää pystyä käyttämään fillaria täysin itse, lukuunottamatta ehkä kokoontaittamista ja / tai esim. autoon / varastoon nostamista. Mutta siis ajatuksena on se, että jos minun tekee mieleni lähteä fillaroimaan, niin se ei saa jäädä tekemättä siksi, että mieheni tai joku muu auttava käsi ei satu olemaan paikalla. Eli siis minun pitää itse päästä pyörän kyytiin, saada jalat polkimille, pystyä lähtemään liikkeelle, pystyä pysähtymään, saada jalat pois polkimilta ja pystyä poistumaan pyörän selästä. Ja asia joka vielä tuli tässä taannoin mieleeni, jota en tullut alkuun ajatelleeksi ollenkaan, mutta joka saattaa osoittautua kaikkein haasteellisimmaksi asiaksi tässä projektissa, on pyöräilykypärän päähän ja pois saaminen itse.  

Ergonomia

-       Jos pyörä on oikeasti hyvä ja innostun pyöräilystä kovasti, olisi suotavaa, että pyöräilyasennot eivät kuormita vammani takia jo valmiiksi kuormittuneita kehon osia eli erityisesti niska-hartiaseutua, alaselkää, lonkkia ja polvia. Toivon myös kovasti, että tynkien iho pysyisi pyöräillessä kunnossa. Tosin pitkäkestoinen pyöräily taitaa rasittaa ketä tahansa pyöräilijää jossain määrin (ainakin ahteria, sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt), mutta jos nyt puhutaan sellaisista kohtuullisista pyöräilymääristä, niin pyöräilyergonomia saisi olla niiltä osin kunnossa.

Turvallisuus

-       Oletan, että tällä tarkoitetaan lähinnä kaatumisia. Uskon, että kriittisin tilanne pyöräilyssä on liikkeelle lähtö ja pysähtyminen ja luulen, että pyörän pitää olla niin tukeva ja turvallinen, että pääsen itse sen selkään ja saan jalat polkimille ja sama tietenkin pysähtyessä. ”Maanjäristyksen kestävä” pyörän ei tarvitse olla, siis niin, että se ei kaatuisi missään tilanteessa. Aina parempi jos on, mutta jos se vähentää kohtuuttomasti ajonautintoa, niin sitten siinä kohtaa olen valmis tekemään kompromisseja.

Kaksipyöräinen + apupyörät  vs. kolmipyörä & kokoontaitettavuus

-       Nämä oikeastaan liittyvät kaikki toisiinsa. Tällä hetkellä olen aika vahvasti ensisijaisesti kaksipyöräisen + apupyörien kannalla, koska olen antanut itseni ymmärtää, että ajamisen nautinnollisuuden kannalta kaksipyöräinen olisi ehdottomasti parempi. Sen myötä ei tarvitsisi myöskään pohdiskella kuljetukseen ja varastointiin liittyviä asioita sen enempää (eli kokoontaittuvuutta), kun standardipyöränkuljetustelineet jne. oletettavasti kävisivät. MUTTA jos tuo edellisessä kohdassa esiintullut vaatimus riittävästä tukevuudesta liikkeellelähdön ja pysähtymisen yhteydessä eivät kaksipyöräisellä + apupyörillä täyty, silloin taitaa kolmipyöräinen olla ainoa vaihtoehto. Silloin taas tulee siitä kokoontaittuvuudesta ehdoton vaatimus.

Ulkonäkö

-       Taisin joskus alkuvaiheessa projektia tytöille sanoa, että pääasiassa kaikki apuvälineet ovat mielestäni susirumia ja toiveissa olisi hyvännäköinen pyörä. No, kauneus on katsojan silmässä ja vähemmän miellyttävän ulkonäön olen valmis kestämään, jos pyörä on muuten oikeasti hyvä.

Hinta

-       Olen tietoinen siitä, että koska ensisijainen vaihtoehto on sähköpyörä, se tulee muokkauksineen väkisinkin maksamaan useamman tonnin. Mutta fillarista on haaveiltu ja sitä varten säästetty jo useampi vuosi ja toiveissa on, että sitä tulisi käytettyä paljon ja ainakin 15 vuotta, joten ei se kokonaiskustannus per vuosi tai kilometri sitten ehkä niin korkeaksi tule. Vertailun vuoksi: lumilaulautavermeeni ovat olleet käytössä jo 17 vuotta ja hyvin toimivat edelleen, lauta on tosin vaihdettu kerran, kun ensimmäinen meni poikki.

Lisävarusteet

-       Mitähän nämä voisivat olla? Tarakka ja/tai tavarakori olisi kiva, valo varmaankin välttämätön.

Lastenistuimen mahdollisuus

-       Lastenistuimen käyttöaika on niin lyhyt, että se on meillä melkein jo ohi ennen kuin fillari valmistuu. Tarvittaessa lapsi voi olla mieheni kyydissä tai ajaa itse omalla fillarillaan.