Toimii

Viime maanantaina tapasin Veronican, Nenan ja Pian Metropolia ammattikorkeakoulun liikuntasalissa ja teimme toimintakyvyn analyysin. 

En  oikeastaan tiennyt yhtään mitä odottaa, joten ennakkotunnelmat olivat uteliaan innokkaat. Koska kyseessä on Nenan ja Veronican opinnäytetyö, heidän pitää tietenkin tehdä kaikki kuten oppikirjassa, ja niinpä sitten testasimme sellaisiakin triviaaleilta tuntuvia asioita kuin "pystytkö seisomaan paikallasi ja säilyttämään tasapainon 2 minuutin ajan" tai "pystytkö istumaan selka suorana ottamatta tukea mistään 2 minuutin ajan". Haasteellisempaa oli seistä penkin edessä, nostaa toinen jalka penkin päälle ja takaisin alas (se sujui kyllä) tai seistä yhdellä jalalla 30 s (ei sujunut). Ihan hauskahan niitä oli tehdä, kun en ainakaan muista, että olisin sellaisiin testeihin ennen osallistunut. Lopputulema taisi olla se, että fysiologisia esteitä pyöräilyn aloittamiseen ei ole.

Sitten päästiin asiaan eli testaamaan itse pyöräilyä. Tytöt olivat saaneet lainaan tavallisen kolmipyörän sekä kolmipyöräisen nojapyörän, ja niillä sitten kruisailin ympäri salia. Positiivinen yllätys oli se, että fillarointi sujui kohtuullisesti jopa niillä, ilman sähköä ja ilman suurempia muutoksia. 

Ensin testasimme tavallista kolmipyörää. Peruspyörässä haasteena on se, että satula ja polkimet ovat liian lähellä toisiaan, mistä seuraa "kuolleen kulman ongelma": oikea, polveton jalka jää hitaassa vauhdissa yläasentoon ja vasen, polvellinen jalka ei saa sitä pyöräytettyä siitä yli. Tästä huolimatta kruisailu sujui, kun köytimme jalat polkimiin ja vauhtia oli tarpeeksi. Veronica ja Nena olivat saaneet onneksi hommattua paikalle myös restoraattorin (jos et tiedä, mikä se on, kurkkaa vaikka täältä), ja sen avulla testasimme, että jos ahterin takareunan ja poljinkampien keskiön etäisyys on reilut 60 cm, kuollutta kulmaa ei tule. Testaamassamme pyörässä etäisyys oli noin 40 cm eli sellaiset 20 cm pitäisi saada joko polkimia eteenpäin tai satulaa taaksepäin. Huomasimme myös sen, että koska proteesieni jalkaterät aukeavat aika paljon ulospäin, pitää polkimien olla aika isot tai ulkonevat, etteivät kantapääni osu koko ajan kampiin.

Iso haaste tavallisessa pyörässä on tietysti ohjaustanko; sen saaminen tarpeeksi lähelle ja sellaiseksi, että saan siitä riittävän tukevan otteen ja pystyn samanaikaisesti esimerkiksi ohjaamaan ja jarruttamaan. Positiivista oli taas se, että vaikka ajoasentoni ei nyt ollut millään lailla optimaalinen (oikeasti: tiukka etukeno yhdistettynä perinteiseen mummopyörän satulaaan... ei erityisen miellyttävää!), ainakin hartioideni liikelaajuus riitti hyvin pyörän ohjaamiseen myös tiukalla esteradalla.

Testasimme myös nojapyörää. Sillä polkeminen sujui helposti, koska kuolleen kulman ongelmaa ei ollut, mutta polkeminen oli myös yllättäen aika paljon raskaampaa kuin perinteisellä pyörällä, missä painovoima tekee oman osuutensa työstä. Pyörälle istuutuminen ja siltä ylös nouseminen oli myös aika hankalaa, koska pyörä oli aika matala. Ohjaussauvat pitäisi siinäkin tietenkin tuoda paljon lähemmäksi. Mutta jotenkin nojapyörä ei ajatuksena vaan oikein puhuttele minua. 

Minua edelleen huvittaisi päästä kokeilemaan kaksipyörää + apupyörät -versiota, mutta kun ei sellaista pääse oikein missään kokeilemaan, sian ostaminen säkissä arveluttaa. Kävimme myös Nenan ja Veronican kanssa keskustelua pyörän kriteereiden tärkeysjärjestyksestä ja meillä oli hieman erilaiset näkemykset turvallisuudesta. Sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt, pyöräilijöitä on kahdenlaisia: niitä, jotka ovat kaatuneet ja niitä, jotka eivät ole kaatuneet vielä, ja minusta tuo filosofia on ihan OK. Lähes kaikkiin harrastuksiin liittyy omat riskinsä - kaikilla. En tiedä, pelätäänkö Suomessakin jo Amerikan tyylisiä vahingonkorvausvaateita vai mistä moinen "pidetään vammaiset pumpulissa" -asenne kumpuaa. Ymmärrän toki, että kun on kyseessä Nenan ja Veronican lopputyö, he eivät voi poiketa ammattietiikasta, ja niillä säännöillä mennään nyt. Mutta olipa onni, ettei moinen ajattelumalli ollut vallalla vielä silloin, kun teetätin lumilautavarusteitani; opetteluvaihe kun vaati aika paljon mustelmia, jokusen kuhmun ja yhden murtuneen selkänikaman...  ;-)